Uutiset

Tiedote

Kaupunkilaiset kommentoivat Turun raitiotien suunnitelmia – kyselyssä ja tilaisuuksissa lähes 15 000 kävijää

Turun raitiotien alustavat katusuunnitelmat julkaistiin niiden valmistuttua syyskuussa. Tämän jälkeen suunnitelmia sai kommentoida karttapohjaisessa kyselyssä ja niitä esiteltiin lukuisissa tilaisuuksissa. Kaupunkilaisten antamia palautteita hyödynnetään suunnitelmien viimeistelyssä, mikäli kaupunginvaltuusto päättää, että raitiotie rakennetaan Turkuun. Kyselyssä ja Turun Raitiotieallianssin järjestämissä tilaisuuksissa suunnitelmiin tutustui lähes 15 000 henkilöä.

Turun Raitiotieallianssi julkaisi syyskuussa alustavat suunnitelmat siitä, miten Turun kadut muuttuisivat raitiotiellä satamasta keskustan ja Kupittaan kautta Varissuolle johtavalla reitillä. Raitiotien rakentamisen yhteydessä kadut uusittaisiin 12 kilometrin matkalta seinästä seinään niin raitiotien, ajokaistojen, pyörä- ja kävelyteiden, viherratkaisujen kuin kunnallistekniikan osalta. Kyselyssä kuka tahansa saattoi kommentoida esimerkiksi pysäkkien ympäristöjä, eri liikkumismuotojen huomioimista tai viherratkaisuja reitin varrella.

Palautteita hyödynnetään suunnitelmien viimeistelyssä

Kyselyyn tutustui yli 11 000 henkeä ja palautteita jätettiin yli 3 000 kappaletta. Palautteet koskivat pysäkkejä tai niiden ympäristöä (37 %), pyöräilyä (18 %), autoilua (15 %), kävelyä (13 %) ja vehreyttä (8 %). Lisäksi muihin aiheisiin liittyviä kommentteja oli 9 %. Eniten kommentteja keräsi keskustan alue. Neljä viidestä palautetta antaneesta oli turkulaisia, loput pääosin naapurikunnissa asuvia. Vastaajia oli kaikista ikäryhmistä.

– Kiitämme palautteista! Kaikki kommentit ovat arvokkaita, vaikka jokaista toivetta emme voi toteuttaa. Raitiotien suunnittelua katujen suunnitelmien parissa jatketaan, jos Turun kaupunginvaltuusto päättää, että raitiotie rakennetaan. Tällöin nyt jatkosuunnitteluun huomioitaviksi valitut palautteet tutkitaan tarkemmin, ja niiden avulla kehitetään suunnitelmia vieläkin paremmiksi. Liitämme tarkemman yhteenvedon palautteista raitiotien päätöksentekoaineistoon, kertoo Turun Raitiotie Oy:n suunnittelupäällikkö Lauri Räty.

Suunnitelmiin voi edelleen tutustua Turun raitiotien nettisivuilla

Raitiotieallianssi esitteli suunnitelmia syyskuun aikana myös kaikille avoimissa tilaisuuksissa, joita järjestettiin raitiotien suunnitellun reitin varrella. Lisäksi järjestettiin etäinfo verkossa.

Tilaisuuksiin osallistui yhteensä noin 2 500 henkeä. Raitiotieallianssin asiantuntijat keskustelivat tilaisuuksissa alueellisista muutoksista, kuten bussi- ja raitiotiepysäkkien sijainneista, uusista pyöräteistä ja autoliikenteen järjestelyistä.

– Haluamme olla tavattavissa matalalla kynnyksellä, jotta kuulisimme erilaisten, eri ikäisten ja eri puolilla kaupunkia liikkuvien ajatuksia suunnitelmista. Jos raitiotie päätetään rakentaa, vuorovaikutus kaupunkilaisten kanssa tulee olemaan tiivistä koko rakentamisajan, kertoo Lauri Räty.

Alustavia katusuunnitelmia on esitelty myös raitiotien verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa, joissa ne ovat tavoittaneet suuren joukon kaupunkilaisia. Suunnitelmiin voi edelleen tutustua Turun raitiotien verkkosivuilla.

Jos kaupunginvaltuusto päättää, että Turkuun rakennetaan raitiotie, Turun Raitiotieallianssi viimeistelee suunnitelmat valmiiksi katusuunnitelmiksi. Ne hyväksyy tavallisen prosessin mukaisesti Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunta, mitä ennen suunnitelmat tulevat kaupunkilaisten nähtäviksi. Raitiotieallianssi rakentaa kadut ja raitiotien hyväksyttyjen katusuunnitelmien mukaisesti.

Lisätietoja