Raitiotien suunnittelu
Nyt on käynnissä Satama–Varissuo-raitiotien viimeinen suunnitteluvaihe ennen mahdollista rakentamista. Raitiotietä ryhdytään rakentamaan, jos Turun kaupunginvaltuusto päättää investoida raitiotiehen loppuvuonna 2025.
Mitä nyt suunnitellaan?
Toteutussuunnitteluvaiheessa laadimme luonnokset katusuunnitelmista ja liikenteenohjauksen periaatteet, laskemme raitiotien rakentamisen kustannukset, teemme rakentamisaikataulun sekä valmistelemme raitiovaunujen hankintaa. Lisäksi teemme pohjatutkimuksia, luontoselvityksiä ja arkeologisia koekaivauksia raitiotielinjan varrella.
Suunnittelun aikana tehdään myös tarvittavat asemakaavamuutokset ja arvioidaan raitiotien vaikutuksia laajasti, muun muassa maankäyttöön, kuntatalouteen sekä yrityksiin.
Toteutussuunnitteluvaiheessa kaikki suunnitelmat laaditaan niin pitkälle, että on mahdollista määrittää raitiotieallianssin osapuolia sitova raitiotien rakentamisen kokonaiskustannusarvio.
Toteutussuunnitteluvaiheen budjetti on 14 miljoonaa euroa.
Raitiotien suunnittelun aikataulu
- Turun kaupunginhallituksen päätös toteutussuunnitteluun siirtymisestä lokakuu 2023
- Raitiotieallianssin työskentely käynnistyy huhtikuu 2024
- Toteutussuunnittelu käynnissä elokuu 2024—Toukokuu 2025
- Suunnitelmien esittelytilaisuuksia kesäkuu—elokuu 2025
- Päätöksentekoaineisto valmistuu syyskuu—lokakuu 2025
- Turun kaupunginvaltuuston on mahdollista tehdä investointipäätös joulukuu 2025
- Mahdollinen rakentamisaika 2026—2031
Raitiotien tekijät
Turun raitiotien toteutussuunnittelun ja mahdollisen rakentamisen toteuttaa Turun Raitiotieallianssi.
Raitiotien vaikutusarvioinnit
Turun kaupunki tekee raitiotien toteutussuunnitteluvaiheen aikana vaikutusarviointeja, jotka ovat osa kaupunkivaltuustolle luovutettavaa päätöksentekoaineistoa.
Osallistu ja pysy ajan tasalla
Tavoitteemme on tavoittaa turkulaiset mahdollisimman laajasti ja saada heidät sekä osallistumaan että antamaan oman panoksensa suunnittelutyöhön.
Kaipaatko lisää tietoa?
Täältä löydät vastauksen usein kysyttyihin kysymyksiin Turun raitiotiestä, sen reitistä ja pysäkeistä sekä raitiotien suunnittelusta ja siihen osallistumisesta.
Ajankohtaista
Turun Raitiotie Oy on Turun ilmastokumppani
Turun tavoitteena on olla hiilineutraali kaupunkialue vuoteen 2029 mennessä. Tavoitteesta tehdään totta yhdessä sitoutuneiden kumppanien kanssa. Turun Raitiotie Oy solmi ilmastokaupunkisopimuksen Turun kaupungin kan…
Uusi viestintäpäällikkö aloittanut Turun Raitiotie Oy:ssä
Laura Klefbohm on aloittanut Turun Raitiotie Oy:n viestintäpäällikkönä. Hän vastaa Turun raitiotiehankkeen viestinnästä.
Raitiotie suunnitellaan osaksi Föliä – Pysyvyyttä ja sujuvuutta koko kaupungin joukkoliikennejärjestelmään
Raitiotietä suunnitellaan täydentämään koko Turun joukkoliikennejärjestelmää ja osaksi Föliä, jonka matkustajat voisivat kulkea samalla lipulla vaikkapa osan matkaa ensin bussilla ja sitten raitiovaunulla. Ennustetu…