Uutiset
Minna Tontti johtaa Turun Raitiotieallianssin ympäristö- ja vastuullisuustyötä

Kuka olet ja mitä teet Turun raitiotieallianssissa?
Olen Minna Tontti, ja toimin ympäristö- ja vastuullisuuspäällikkönä Turun Raitiotie Oy:llä. Johdan Turun Raitiotieallianssissa ympäristöön ja vastuullisuusasioihin liittyvää työtä ja tehtäväni on pitää huolta, että allianssissa yhdessä raitiotielle asetetut ympäristötavoitteet saavutetaan. Asun Turussa ja olen koulutukseltani ympäristösuunnittelija (YAMK).
Olemme viimeisen puolentoista vuoden aikana selvittäneet laajasti raitiotielinjan ympäristön nykytilaa ja mahdollisesta rakentamisesta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Olemme muun muassa laskeneet raitiotien päästöjä ja ilmastovaikutuksia, kartoittaneet reitin varrella sijaitsevaa luontoa ja selvittäneet raitiotiestä aiheutuvaa melua sekä tärinää.
Tästä työstä meille on syntynyt hyvä käsitys raitiotien vaikutuksista sekä rakentamisen että liikennöinnin aikana! Olemme etsineet keinoja näiden vaikutuksien minimoimiseen ja työmme jatkuu. Valmistaudumme rakentamiseen niin, että kaikki siihen tarvittavat luvat ovat kunnossa ja voimme toimia vastuullisesti myös rakentamisen aikana.
Mikä on parasta hankkeessa ja raitiotieallianssissa työskentelyssä?
Tämän hankkeen suolana ja sokerina ovat ehdottomasti kaikki ihanat ja osaavat ihmiset, jotka ovat mukaan lähteneet.
Meillä on ollut hankkeessa erittäin hyvä ilmapiiri, joka on mahdollistanut yhteiset onnistumiset ja tavoitteisiin pääsemisen. Samalla olemme kehittäneet kulttuuria, joka ottaa vastuullisuuden tosissaan ja huomioi vastuullisuuden eri näkökulmat.
Mitä olet tehnyt ennen Turun raitiotietä?
Minulla on jo 20 vuoden työkokemus ympäristövaikutuksista ja muun muassa infrahankkeista. Olin Tampereen Ratikan toisessa vaiheessa mukana tekemässä hankkeen ensimmäisiä päästölaskentoja sekä myös Helsingissä viime vuonna liikennöinnin aloittaneen Kalasatama-Pasila-raitiotielinjan varhaisessa suunnitteluvaiheessa.
Olen ollut myös jonkin verran myös mukana rautatiehankkeissa, kuten esimerkiksi suunnittelemassa Länsiradalle päästöjen laskentaa ja tekemässä Helsinki-Tallinna-merenalaisen rautatietunnelin ympäristövaikutusten arviointia.
Osallistuin juuri Kaupunkiliikenteen järjestämään Light Rail Training –koulutukseen, jonka myötä olen päässyt tutustumaan jo käyttöönotettuihin moderneihin raitiotiejärjestelmiin Sveitsissä, Saksassa ja Suomessa. Koulutus on ollut todella antoisa kokonaisuus, josta olen napannut paljon ideoita Turun raitiotien suunnitteluun.
Mitä teet vapaa-ajalla?
Harrastan musiikkia. Olen käynyt esimerkiksi musiikkikoulun, jossa pääaineeni oli laulu. Lapsena unelmoin Tenavatähti-ohjelmaan pääsemisestä. Tällä hetkellä en ole mukana missään kuorossa, mutta jos sopiva sellainen Turusta löytyisi niin olisin mielelläni mukana 😊
Lue seuraavaksi
- Susan Nymander varmistaa, että raitiotien myötä uudistettava katuympäristö on kaupungin tavoitteiden mukainen
- Kim Brander selvittää missä ja kuinka paljon pilaantuneita maa-aineksia raitiotien reitin varrella sijaitsee
- Suvi Pielismaa-Saarela edistää kaupunkilaisten ja suunnittelijoiden välistä vuoropuhelua
- Mari Kulmala vetää keskustan raitiotiekatujen suunnittelutiimiä
- Maiju Hannuksela suunnittelee innolla uutta infraa omaan kotikaupunkiinsa
- Annika Sormunen suunnittelee, miten raitiotien rakentamisessa syntyvät maa-ainekset saadaan hyötykäyttöön
- Kari-Pekka Lumme pitää huolta, että allianssissa yhteistyö sujuu
